Luonnekyselyt

Lhasa apsot ry on järjestänyt lhasa apsoja koskevan ensimmäisen luonnekyselyn vuonna 2022. Luonnekysely on tarkoitus toistaa muutaman vuoden välein, ja se on tarkoitus suunnata kaikille lhasa apsojen omistajille.

Vastausten perusteella voidaan yleispiirteisesti todeta, että lhasa apso on luonteeltaan rauhallinen, uskollinen ja voimakastahtoinen. Se suhtautuu oman perheensä ihmisiin iloisesti ja perheen toisiin koiriin rauhallisesti. Lhasa apso on ihmisläheinen, leikkisä ja utelias. Se vahtii ensisijaisesti reviiriään, mutta myös omistajaansa ja puruluutaan. Apsonarttu suhtautuu pentuihinsa huolehtivaisesti ja antaa ihmisen lähestyä ja käsitellä pentuja. Vanhemmiten lhasa apso saattaa olla rauhallisempi, mutta välttämättä ikä ei muuta sen luonnetta.

Suurin osa vastaajista suosittelisi lhasa apsoa lemmikiksi myös jollekin toiselle.